Syksyn 2008 varustamobarometri julkistettu

Matalapaine syvenee

Toteutunut puolivuotiskausi on ollut merenkulkualalla ennustettua voimakkaamman suhdannekäänteen aikaa. Saldolukutarkastelun perusteella taloudellinen tilanne heikkenee voimakkaasti seuraavallakin kaudella. Vastaajat ovat hyvin yksimielisiä tilanteen heikkenemisestä, mutta usean muuttujan kohdalla tilanteen ennakoidaan heikentyvän vain jonkin verran.

Kuljetusten kysyntä heikentynyt

Merikuljetusmarkkinoiden suhdanteet kääntyivät edellisellä puolivuotiskaudella voimakkaasti negatiivisiksi. Tulevan kauden saldoluku osoittaa tilanteen heikentyvän voimakkaasti. Prosenttitarkastelun perusteella valtaosa vastaajista (62 %) arvioi suhdannetilanteen heikkenevän ainoastaan jonkin verran. Samoin kuljetuskysyntä on heikentynyt voimakkaasti. Ennusteen mukaan kuljetuskysyntä heikkenee seuraavalla kaudella edelleen. Kaksi kolmasosaa vastaajista arvioi kysynnän heikkenevän vain jonkin verran ja neljännes huomattavasti.

Kilpailu merikuljetusmarkkinoilla on säilynyt kireänä ja kiristyy tuntuvasti seuraavalla kaudella. Kilpailua käytäneen osin hinnoilla. Puolet vastaajista ilmoitti, että rahtihinnat kääntyivät laskuun edellisellä kaudella. 80 % vastaajista ennakoi rahtihintojen laskun jatkuvan tulevallakin kaudella.

Suomen vientikuljetusten määrän ennustetaan lähes yksimielisesti vähenevän seuraavan vuoden aikana. Tuonnin vähenemisen ennakoidaan olevan hieman maltillisempaa kuin viennin vähenemisen.

Suomalaisten varustamojen markkinaosuuden kehitys kuljetuksista Suomeen/Suomesta on edelleen laskeva. Laskukaudesta huolimatta markkinaosuuksien menettäminen ei ole yhtä voimakasta kuin edellisessä ennusteessa. Puolet vastaajista ennakoi suomalaisten varustamoiden markkinaosuuden säilyvän ennallaan.

Polttoöljy halpenee

Kulujen osalta barometrissä seurataan sekä polttoaineen että miehistökustannusten hintakehitystä. Polttoöljyn hintakehitys on ollut varustamoiden kannalta myönteistä. Saldoluku oli ensimmäistä kertaa positiivinen barometrin toteutushistorian aikana. Ennusteen mukaan bunkkerin hinta laskee saldoluvun mukaan edelleen selvästi.

Merihenkilöstöön ei supistuksia

Yksittäiset varustamot arvioivat oman toimintansa kehitystä hieman positiivisemmin kuin yleistä taloudellista kehitystä. Esimerkiksi henkilöstön määrän ennakoidaan vastaajien varustamoissa säilyvän pääosin ennallaan taloudellisesta taantumasta huolimatta.

Yli puolella varustamoista liikevaihto nousi vielä edellisellä kaudella. Vaikka yleinen taloudellinen tilanne on kireä, 43 prosenttia varustamoista arvioi liikevaihtonsa säilyvän ennallaan seuraavalla kaudella. Liikevaihdon kehitystä kuvaavan ennusteen saldoluku on kuitenkin lievästi negatiivinen. Kapasiteetin käyttöasteessa on toteutuneella kaudella ollut suuria varustamokohtaisia eroja. Tulevalla kaudella kapasiteetin käyttöaste kääntyy saldoluvulla mitattuna laskuun.

Talouden yleinen epävarmuus on noussut yksittäisen varustamon tärkeimmäksi kasvun esteeksi (17 mainintaa). Laskusuhdanteesta huolimatta toiseksi suurimpana kasvun esteenä nähtiin osaavien työntekijöiden saannin vaikeus meripuolella (15 mainintaa). Kasvun esteenä mainittiin myös pääomakustannusten nousu, joka osaltaan vaikuttaa myös siihen, että investointien ennustetaan kääntyvän laskuun.

Merenkulkupolitiikkaan ladattu toiveita

Yli kolmannes vastaajista katsoi, että merenkulkupolitiikka on parantunut viimeisen vuoden aikana. Saldoluku oli positiivinen (+30). Positiivisen arvion taustalla on olettamus siitä, että tonnistoverouudistus saadaan toteutettua jokseenkin suunnitellussa muodossa. Eräiden arvioiden mukaan uudistus ajoittuu suhdanteiden kannalta kuitenkin huonoon aikaan.

Merenkulkualan koulutukseen toivotaan uudistuksia

Teemakysymys käsitteli merenkulun koulutusjärjestelmää Suomessa. Opetusministeriö rahoittaa parhaillaan selvitystä merenkulkualan koulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista. Kysymyksen avulla kartoitettiin vastaajien näkemystä siitä, vastaako nykyinen merenkulkualan koulutusjärjestelmä merenkulkuelinkeinon tarpeita. 67 % vastaajista arvioi, että koulutusjärjestelmä ei vastaa elinkeinon tarpeita. Vain kolmannes vastaajista katsoi, että koulutusjärjestelmä vastaa tarpeita. Vastauksissa korostettiin erityisesti sitä, että nykyinen koulutusjärjestelmä on liian teoreettinen ja koulutusaika liian pitkä. Toivottiin käytännönläheisempää lähestymistapaa. Esimerkiksi laivaharjoittelua toivottiin enemmän. Merenkulkuala tarvitsee ammattitaitoista ja osaavaa henkilökuntaa kaikkiin vakansseihin Koko barometriraportti on ladattavissa SPC Finlandin internetsivulta http://www.shortsea.fi

Lisätietoja:

Pekka Sundberg, tutkija, SPC Finland
puh. (02) 333 8104, GSM 040 351 0507
pekka.sundbergshortsea.fi

Juhani Vainio, professori, SPC Finlandin johtokunnan pj.
puh. (02) 281 3301, GSM 0400 799 598
juhani.vainioutu.fi


Shortsea Promotion Centre (SPC) Finlandin varustamobarometri kartoittaa kaksi kertaa vuodessa varustamojen ylimmän johdon näkemykset merikuljetusten ja varustamoalan kehityksestä. Talouden suhdannekäänteet näkyvät nopeasti merenkulkualalla.

Kysely lähetettiin Suomen Varustamot ry:n jäsenvarustamoille sekä tärkeimmille em. yhdistykseen kuulumattomille suomalaisille varustamoille, jotka kuljettavat rahtia ulkomaanliikenteessä. Kysely toteutettiin loka-marraskuun vaihteessa 2008.

SPC Finland on osa Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskusta, ja toimii sen Porin yksikössä.

Turun yliopiston tiedote 1.12.2008



Pointerin verkkolehti Fuksipointti ilmestynyt
Future Leader Forum eMBA:n suorittaneille johtajille
Korkean teknologian säätiön syksyn 2010 apurahat haettavina
Yliopistokeskuksen mentor-ohjelman hakuaika on nyt!
TuKKK:n atk-helpdeskin uusi numero 02-333 9100
Syksyn 2010 studia generalia -yleisöluennot
9.9. Senioreille: Netti ja lehti – nykypäivän ikäihmisen tietolähteet
10.9. Porin JOKO 25 -johtamiskoulutus alkaa
10.9. Management and Innovation -symposium
15.9. Satakunnan Luotu-päivä Porin Puuvillassa
22.9. Hyvinvointialan opinnäytetori SAMK:ssa
23.9. Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät 23.–24.9.
24.9. Tutkijoiden yö
24.9. UCPorin Metodikarnevaali
24.9. Lasten yliopistokeskus: Sumeita signaaleja ja mukavia malleja
29.9. Luovan talouden opiskelijatöitä esillä SK:n tiloissa
6.10. Studia generalia: Kuntajärjestelmän selviytymisstrategia ja investointisyklit 2010-luvulla
9.10. Maailmanperintö-kasvatuksen seminaari Raumalla 9.–10.9.
14.10. Uusia näkökulmia hyvinvointipalveluiden tuottamiseen
21.10. Kuntapalvelut puntarissa - laadulla vaikuttavuutta?
25.10. Future Leader Forum 25.-26.10.
27.10. Studia generalia: Muutosälyllä muutoksen johtamiseen
28.10. Pori Executive MBA IV alkaa 28.–29.10.
8.11. Projektioppimisen ja -opetuksen päivä Espoossa
9.11. UCPori mukana Projektipäivillä Dipolissa 9–10.11.
10.11. Studia generalia: Kysymyksiä hyvinvointipalvelujen organisoinnista
1.12. Studia generalia: Tietokoneen toiset elämät
14.12. Yliopistokeskus-seminaari Lahdessa 14.–15.12.
HAKUAJAT 2010
NEUVONTA - INFO
PUHELINLUETTELO
POSTIOSOITTEET
Ilmoita työ- tai harjoittelupaikka
Jätä ilmoitus vapaasta vuokra-asunnosta
Uutisarkisto
Tulosta sivu  Sivukartta
Palautetta ylläpitäjälle
   
 
Porin yliopistokeskus | Käyntiosoite: Pohjoisranta 11 A, Pori | Puh (02) 627 2700