|
Porin ylioppilasyhdistys Pointer ry:n hallitus 2009 valittu
Porin yliopistokeskuksen kaikkien opiskelijoiden yhteinen opiskelijajärjestö valitsi tiistaina 25.11.2008 kello 14.00 Porin yliopistokeskuksen auditoriossa 240 pidetyssä yhdistyksen kokouksessa puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2009.
Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Wilhelmina Sederholm, 20 vuotta. Hän opiskelee Tampereen yliopistossa toista vuotta pääaineenaan sosiologia. - Mahtavaa että mukaan lähti hyvä joukko aktiivisia hallituslaisia, vuodesta tulee varmasti antoisa! Opiskelijatalo ja Porin yliopistokeskuksen oleminen koordinaatio yliopistokeskuksena, tuo varmastikin mukanaan paljon uutta ja osaltaan myös paljon työtä, kertoo tuleva puheenjohtaja, Wilhelmina Sederholm, tulevasta vuodesta.
Kokouksessa äänestettiin Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopiston edustajista, joista molemmista ehdolla oli neljä opiskelijaa. Valituiksi tuli Tampereen teknillisestä yliopistosta Reija Helenius ja Tiina Mäkelä sekä Turun yliopistosta valittiin Jussi Telaranta ja Tommi Iivonen.
Muista yliopistoista hallitukseen valittiin seuraavasti: Tampereen yliopistosta Katja Oksanen ja Ellinoora Helin, Turun kauppakorkeakoulusta Elina Valtonen ja Jussi Oja sekä Taideteollisesta korkeakoulusta Hanna Rautio.
Hallitus aloittaa toimintansa tässä muodossaan vuoden 2009 alusta ja toimii vuoden loppuun asti.
Porin ylioppilasyhdistys Pointer ry on Porin yliopistokeskuksen opiskelijoiden opiskelijayhdistys. Yhdistyksen jäseniä ovat kaikki yliopistokeskuksen opiskelijat, jotka ovat maksaneet ylioppilaskuntamaksunsa. Yhdistys on perustettu vuonna 1988, kun korkeakouluopetus vakiintui Porissa.
Yhdistyksen tarkoituksena on sääntöjen mukaan yhdistää Porin yliopistokeskuksen tutkinto-opiskelijoita, toimia heidän edunvalvojanaan Porin kaupungissa ja Porin yliopistokeskuksessa sekä edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiään sekä yleisiä ja yhteisiä opintososiaalisia asioita, koulutus- ja opintoasioita sekä vapaa-ajan toimintaa.
|
Jussi Telaranta (ja Sampsa), Katja Oksanen, Ellinoora Helin, Tommi Iivonen, Jussi Oja, Hanna Rautio, Wilhelmina Sederholm, Elina Valtonen ja Reija Helenius.
|
|
|
|
|
|