16.8.2008 KL Ulla Heinosen väitöstilaisuus

Väitös: Teknologia vaikuttaa ihmisten suhteissa ja toiminnoissa verkossa

KL Ulla Heinosen Digitaaliseen kulttuuriin kuuluva akateeminen väitöskirja Sähköinen yhteisöllisyys kokemuksia vapaa-ajan, työn ja koulutuksen yhteisöistä verkossa esitetään Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Porin yliopistokeskuksen auditoriossa 125 lauantaina 16. elokuuta 2008 klo 12.

Tutkimuksessa tarkastellaan verkossa työskentelevien, kouluttautuvien ja vapaa-ajallaan netissä seurustelevien kokemuksia siitä mitä yhteisöllisyys on virtuaaliympäristössä. Tutkimustuloksista selviää miten erilaiset yhteisöt toimivat verkossa ja mihin niissä toimiminen perustuu. Lisäksi tutkimus paljastaa millaisilla motiiveilla ihmiset liittyvät verkkoyhteisöihin ja millaisilla tavoilla niissä toimitaan. Tutkimus avaa näkökulmia virtuaaliyhteisöjen elämään ja samalla kiinnittää huomion teknologian rooliin nykyajan yhteisöjen toiminnassa, sekä siihen miten suhtautumisemme verkossa koettuihin ihmissuhteisiin on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana.
Tutkimusaineisto koostuu kahdeksasta eri tapaustutkimuksesta, Internet-kyselyistä, -haastatteluista, sähköpostihaastatteluista, kyselylomakeaineistoista, päiväkirja-aineistoista sekä havainnoinnista.

Väitöstiedot

KL Ulla Heinosen väitöskirjatutkimus Sähköinen yhteisöllisyys kokemuksia vapaa-ajan, työn ja koulutuksen yhteisöistä verkossa tarkastetaan Porin yliopistokeskuksessa lauantaina 16. 8. klo 12 auditoriossa 125.

Väitöstutkimus on ensimmäinen Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen väitös ja se on Digitaalisen kulttuurin alalta. Vastaväittäjänä toimii YTT Jari Aro Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Jaakko Suominen.

Väittelijän henkilötiedot

Ulla Heinonen on kirjoittanut ylioppilaaksi Eurajoen Lukiosta. Hän on valmistunut kasvatustieteen maisteriksi 1990 ja kasvatustieteen lisensiaatiksi 1997 Turun yliopistosta. Hän on toiminut useita vuosia opetustehtävissä ja myöhemmin mm. tutkijana Turun yliopistossa. Tällä hetkellä Heinonen toimii koulutuspäällikkönä Edupointissa, Tampereen teknillisessä yliopistossa Porin yksikössä.

Julkaisutiedot

Heinonen Ulla: Sähköinen yhteisöllisyys kokemuksia vapaa-ajan, työn ja koulutuksen yhteisöistä verkossa. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen julkaisuja XIV, Pori 2008.
ISBN 978-951-29-3618-2 (painettu)
ISBN 978-951-29-3619-9 (verkko)
ISSN 1459-8469

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: https://oa.doria.fi/handle/10024/39380 tai ostettavissa Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen toimistosta sekä Turun yliopiston kirjakaupasta.

Väittelijän yhteystiedot
Ulla Heinonen
040 826 2749
ulla.heinonentut.fi



Satakunnan korkeakoulut jakavat uusille opiskelijoilleen Siivu-leipää
Korkean teknologian säätiön syksyn 2010 apurahat haettavina
Yliopistokeskuksen mentor-ohjelman hakuaika on nyt!
Puuvillan ikkuna: Suomi - ykkönen?
TuKKK:n atk-helpdeskin uusi numero 02-333 9100
Kesän aukioloajat
Syksyn 2010 studia generalia -yleisöluennot
UCPori voitti SK:n frisbee-ottelussa 23-16
FC Sofia voitti FC Pointin jalkapallo-ottelussa 12-5
8.9. Uusien opiskelijoiden Kastajaiset
10.9. Management and Innovation -symposium
10.9. Symposium in Honour of Adjunct Professor Kaj U. Koskinen
15.9. Satakunnan Luotu-päivä Porin Puuvillassa
22.9. Hyvinvointialan opinnäytetori SAMK:ssa
23.9. Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät 23.–24.9.
24.9. Tutkijoiden yö
24.9. UCPorin Metodikarnevaali
24.9. Lasten yliopistokeskus: Sumeita signaaleja ja mukavia malleja
6.10. Studia generalia: Kuntajärjestelmän selviytymisstrategia ja investointisyklit 2010-luvulla
14.10. Uusia näkökulmia hyvinvointipalveluiden tuottamiseen
21.10. Kuntapalvelut puntarissa - laadulla vaikuttavuutta?
27.10. Studia generalia: Muutosälyllä muutoksen johtamiseen
10.11. Studia generalia: Kysymyksiä hyvinvointipalvelujen organisoinnista
1.12. Studia generalia: Tietokoneen toiset elämät
14.12. Yliopistokeskus-seminaari Lahdessa 14.–15.12.
HAKUAJAT 2010
NEUVONTA - INFO
PUHELINLUETTELO
POSTIOSOITTEET
Ilmoita työ- tai harjoittelupaikka
Jätä ilmoitus vapaasta vuokra-asunnosta
Uutisarkisto
Tulosta sivu  Sivukartta
Palautetta ylläpitäjälle
   
 
Porin yliopistokeskus | Käyntiosoite: Pohjoisranta 11 A, Pori | Puh (02) 627 2700