|
Kaikki Suomessa toimivat yliopistokeskukset arvioidaan vuoden 2008 aikana. Arviointityön tekee korkeakoulujen arviointineuvosto. Arvioinnin ensimmäinen vaihe eli sidosryhmäkysely on nyt tehty, ja ennen kesää myös yliopistokeskukset arvioivat itse itsensä.
Arviointiryhmä vierailee myös kaikissa yliopistokeskuksissa syys-lokakuun aikana. Vierailu kestää n. 1,5 päivää kussakin kohteessa.
Suomessa on kuusi yliopistokeskusta, ja ne toimivat Kajaanissa, Kokkolassa, Lahdessa, Porissa, Mikkelissä ja Seinäjoella. Yliopistokeskus on saman paikkakunnan yliopistollisten toimintojen muodostama osaamiskeskittymä, jossa yliopistot tekevät yhteistyötä yhteisen sateenvarjo-organisaation alla.
Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) on riippumaton asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on avustaa korkeakouluja ja opetusministeriötä korkeakoulujen arvioinneissa. Arviointineuvosto toimii opetusministeriön yhteydessä, ja siihen kuuluu 12 jäsentä. Jäsenet edustavat yliopistoja, ammattikorkeakouluja, opiskelijajärjestöjä ja työelämää.
11.4.2008
|
|
|
|
|