Lasten yliopistokeskus


Lasten yliopistokeskus
aloitti toimintansa Porin yliopistokeskuksessa 26. syyskuuta 2008. Idea lasten yliopistosta on saatu saksalaisista yliopistoista, missä se on vakiinnuttanut paikkansa viimeisen kymmenen vuoden aikana ja muodostunut tärkeäksi osaksi yliopistollista toimintaa. Suomessa suurta suosiota saavuttanutta lasten yliopistoa on ensimmäisenä kokeiltu Turun yliopistossa.

Kenelle?
Lasten yliopistokeskus on 2-6 -luokkalaisille koululaisille tarkoitettu luento, missä asiantuntijat luennoivat lapsille oman alansa tieteen saavutuksia lasten ehdoilla ja vastaavat pienten opiskelijoiden esittämiin kiperiin kysymyksiin.

Kuten isommatkin yliopisto-opiskelijat, myös Lasten yliopistokeskus -opiskelijat saavat jokaiselta luennolta käynnistään ihan oikean tohtorin allekirjoittaman merkinnän omaan luentopassiinsa.


 

Lasten yliopistokeskuksen luennot syksyllä 2010:
 
24.9.2010 klo 18.00-19.00
(auditorio 125, Pohjoisranta 11 A)
'Sumeita signaaleja ja mukavia malleja' Professori Tarmo Lipping, Tampereen teknillinen yliopisto, Porin yksikkö

Yhteistyössä mukana Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.


Aikaisemmat luennot:

Professori Outi Tuomi-Nikula, 26.9.2008:
'Kuka pelkää mustaa miestä?' (pdf, koko 2,5 Mt)

FT Elina Lindfors, 24.9.2009
”Mistä on pienet tähdet tehty?”

Professori Jaakko Suominen, 12.11.2009
”Kuka keksii Ankkalinnassa?'




Future Leader Forum eMBA:n suorittaneille johtajille
Korkean teknologian säätiön syksyn 2010 apurahat haettavina
Yliopistokeskuksen mentor-ohjelman hakuaika on nyt!
TuKKK:n atk-helpdeskin uusi numero 02-333 9100
Puuvillan ikkuna: Suomi - ykkönen?
Syksyn 2010 studia generalia -yleisöluennot
8.9. Uusien opiskelijoiden Kastajaiset
9.9. Senioreille: Netti ja lehti – nykypäivän ikäihmisen tietolähteet
10.9. Porin JOKO 25 -johtamiskoulutus alkaa
10.9. Management and Innovation -symposium
15.9. Satakunnan Luotu-päivä Porin Puuvillassa
22.9. Hyvinvointialan opinnäytetori SAMK:ssa
23.9. Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät 23.–24.9.
24.9. UCPorin Metodikarnevaali
24.9. Tutkijoiden yö
24.9. Lasten yliopistokeskus: Sumeita signaaleja ja mukavia malleja
29.9. Luovan talouden opiskelijatöitä esillä SK:n tiloissa
6.10. Studia generalia: Kuntajärjestelmän selviytymisstrategia ja investointisyklit 2010-luvulla
9.10. Maailmanperintö-kasvatuksen seminaari Raumalla 9.–10.9.
14.10. Uusia näkökulmia hyvinvointipalveluiden tuottamiseen
21.10. Kuntapalvelut puntarissa - laadulla vaikuttavuutta?
25.10. Future Leader Forum 25.-26.10.
27.10. Studia generalia: Muutosälyllä muutoksen johtamiseen
28.10. Pori Executive MBA IV alkaa 28.–29.10.
8.11. Projektioppimisen ja -opetuksen päivä Espoossa
9.11. UCPori mukana Projektipäivillä Dipolissa 9–10.11.
10.11. Studia generalia: Kysymyksiä hyvinvointipalvelujen organisoinnista
1.12. Studia generalia: Tietokoneen toiset elämät
14.12. Yliopistokeskus-seminaari Lahdessa 14.–15.12.
HAKUAJAT 2010
NEUVONTA - INFO
PUHELINLUETTELO
POSTIOSOITTEET
Ilmoita työ- tai harjoittelupaikka
Jätä ilmoitus vapaasta vuokra-asunnosta
Uutisarkisto
Tulosta sivu  Sivukartta
Palautetta ylläpitäjälle
   
 
Porin yliopistokeskus | Käyntiosoite: Pohjoisranta 11 A, Pori | Puh (02) 627 2700